Kotiinkuljetus Kajaanin kaupunkialueelle enintään noin 10 kilometrin päähän apteekista. Varmista palvelun saatavuus alueellesi. Tilaaminen esimerkiksi työpaikalle on mahdollista. Samalle päivälle pyydetty tilaus toteutetaan mahdollisuuksien mukaan, jolloin tilausten jättö mielellään arkisin kello 9-15 palvelun saatavuuden varmistamiseksi. Maanantain ja keskiviikon toimitus yleensä noin kello 13-14. Viikonloppuisin ja juhlapyhinä rajoitetummat toimitusmahdollisuudet, joten sovithan toimitusajan hyvissä ajoin etukäteen. Apteekilla ei ole velvollisuutta taata palvelun saatavuutta joka päiväksi tai apteekin aukiolon ajaksi. Tilauksella ei ole minimitilausrajaa. Apteekki noudattaa toimitusmäärissä Kelan SV-ohjeistusta sekä apteekkialan eettisiä ohjeita.

Tilaukset luovutetaan aina asiakkaalle henkilökohtaisesti ja vastaanottajan henkilöllisyys varmistetaan. Ensimmäisen tilauksen ja toimituksen yhteydessä varmistetaan toimitus- ja laskutustiedot ja muut oleelliset tiedot palvelun kannalta. Apteekki pyrkii pitämään lääke- ja tuotevaraston sellaisena, että tilaus samalle päivälle on mahdollista. Mikäli tuote joudutaan tilamaan ensiksi tukkuliikkeestä, toimitukseen tulee varata 1-3 päivän viive. Mikäli tilausta ei vastaanoteta sovittuna aikana, asiakkaan tulee noutaa tilaus apteekista. Varaamme oikeuden olla toimittamatta tilausta alle 18-vuotiaille.

Varmistathan tilauksen oikeellisuuden viimeistään tuotteita vastaanottaessasi, sillä lainsäädännöstä johtuen apteekki ei voi hyvittää virheellistä tilausta jälkikäteen. Apteekilla on oikeus kieltäytyä kuljetuksesta sekä toimittamasta tilausta tilaus-, toimitus- tai maksuvaikeuksien vuoksi. Tarkoituksenmukaisen lääkehoito on myös toimitusedellytys. Maksaminen tapahtuu etukäteen Treet-sovelluksen kautta tai kuukausittaisen laskun mukana. Kuukausilaskulle lisätään kulloinkin voimassa oleva laskutuslisä. Reseptilääkkeiden hinta on lääketaksan mukainen hinta toimitushetkellä. Itsehoitolääkkeiden hinta on toimitushetken mukainen hinta. Apteekki pidättää itsellään oikeuden hinnanmuutoksiin.

Ylivoimaisen esteen osalta apteekin korvausvelvollisuus rajoittuu kuljetusmaksun perimättä jättämiseen. Apteekki ilmoittaa asianomistajalle ja poliisille, mikäli epäilee kotiinkuljetuspalvelua käytettävän epäasiallisesti toisen identiteetillä (ns. identiteettivarkaus). Apteekki ei vastaa suoraan tai epäsuoraan asiakkaalle koituvista kustannuksista liittyen kotiinkuljetuspalvelun käyttöön tai viivästyksiin toimituksiin liittyen. Kriittisissä, mahdollisesti henkeä uhkaavissa tilanteissa asiakkaan tulee hoitaa ja varmistaa lääkityksen saatavuus ja lääkityksen jatkuvuus käymällä apteekissa paikan päällä. Henkilökuntamme avustaa tarvittaessa.

*tiliasiakkaana saat apteekilta kuukausittain laskun ostoksistasi suoraan kotiisi tai verkkopankkiisi. Laskulla on 14 päivää maksuaikaa. Tilinhoitomaksu 4 €/kk, mikäli kyseisenä kuukautena on ollut tiliostoksia. Yksittäisen laskun laskutuslisä 4 €/lasku.  Maksuhäiriömerkintä estää tilin perustamisen ja laskulle myymisen.